Saateteksti: Jotenkin tämäkin tuntuu näin muutamien kuukausien pyörittelyn jälkeen vain... huonolta. Mutta jollakin kai tämäkin tilannemuutos on avattava.
Jos joku tätä lukee, niin voisi muuten olla nyt paikallaan kysyä hieman tästä otsikointiperiaatteesta. Teoriassa voisin alkaa otsikoida luvut myös lukujen nimillä enkä täysin mielivaltaisesti määräämälläni tekstilajikuvauksella sen sijaan, että luvun nimi näkyisi vain tunnisteissa. Onko tämä hauskempaa kuin se? Onko sillä mitään väliä? Onko tässä mitään järkeä? Ketä te oikein olette?
--
Se heräsi. Se tunsi raajansa sängyn peitteitä vasten. Se liikutti käsiään ja jalkojaan, käänteli päätään ja mietti, miksi maailma tuntui tänään jotenkin erilaiselta. Kun Sen uninen mieli vihdoin ymmärsi, mistä tunne oli tuttu, Se ei voinut estää virnistystä leviämästä kasvoilleen. Pikimmiten Se nousi ylös ja puki päälleen. Hän säilytti kaapissaan vieläkin Sen makuun sopivia vaatteita. Kuinka ystävällistä.
Se istahti fyysiseen nojatuoliin. Nojatuoli ei teknisesti ottaen tuntunut sen aidommalta kuin mihin Se oli tottunut, mutta ajatuksen tasolla Se sai huomattavaa tyydytystä sen todellisuudesta. Se kohenteli asentoaan suurieleisesti ja huokaisi lopulta pitkään ja tyytyväisesti.
Hetken vain nautittuaan olemisen sietämättömästä keveydestä Se käänsi katseensa kirjahyllyyn ja otti käteensä violettikantisen teoksen. Iain M. Postsin Fear of Chairs. Hän oli lukenut sen useita kertoja, jopa kyllästymiseen asti. Se selasi sitä kuitenkin hetken ennen kuin asetti kirjan takaisin paikalleen. Tänään on viskipäivä, ajatteli Se, nousi, kähvelsi Hänen pankkikortin lompakosta ja poistui asunnosta jäämättä ajattelemaan ovenkahvan materiaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Go on... I dare you.