Saateteksti: Kirjoittelin tämän kesällä, ja koska muutoksia ei ole tullut mieleen, ajattelin laittaa sen esille. Oon havainnut, että mun runoit usein koittaa vain vangita itselleni jonkin hetken, joka herätti tunteita tai mielikuvia. En tiedä siitä, saako ne sitten muissa aikan muistoja vastaavista hetkistä vai ei, mutta näin pöytälaatikkoartistina se lienee samantekevää. Nauttikoon ketkä nauttii!
--
Aurinkohatun lierin liepeestä
hennosti kiinni pitäen
tuulenpuuskaa vastaan
piirtyy hahmo taivasta vasten
Kesämekko kätkee
lumoavan valheelliset ääriviivat
Nauraessaan voin vain kuvitella
viinilasi kädessään hänet
auringonlaskua vasten
Miten voi olla niin
että sama muoto vuosisatojen ajan
eri hahmoihin piiloutuen
lumoitsee kirjoittamaan
miltei identtisiä säkeitä itsestään
