Saateteksti: Tämä on tähän mennessä postatuista kappaleista ehdottomasti heikoin. Itse dialogissa ilmenee lisäksi plot hole, tai lievä inkonsistenssi, mutta en jotenkin saa tätä kirjoitettua uudestaan mitenkään... muuten. Olen myös aika varma, että tein ainakin yhden pilkkuvirheen. Sikäli mikäli joku muuten on tätä seurannut, on varmaan myös huomannut, että tämä jakautuu lukuihin. Tästä kappaleesta alkaa seitsemäs luku nimeltä "Jaakobin paini". Luvun nimen voi tarkistaa tunnisteista. Just sayin'. Joskus ideoin, että olisin laittanut luvun nimikin otsikkoon, mutta otsikosta olisi tullut niin pitkä ja olin jo aloittanut lukujen kuvailun niiden ns. sisällöllisen, joskin täysin mielivaltaisesti määräytyneen ryhmittelyn perusteella.
--
- Mitä mä teen sun kanssasi?
- Et mitään.
- Mutta ihmiset...
- Anna ihmisten olla.
- Miksi?
- Ei ne halua tietää tästä.
- Miten voit olla niin varma?
- Tämä maailma on rakennettu eri tavalla. Niiden maailma on rakennettu eri tavalla. Tämän maailman henkilöt saavat nimensä käsitteiden mukaan, mutta vaikka käsitteet ovat joskus tulkinnanvaraisia, niiden takana on aina vain yksi asia. Yksi. Kokonainen. Yksittäinen representaatio, joka ei salli pirstoutumista. Tämä maailma ei tule koskaan ymmärtämään mitä sä olet, tai mitä me olemme.
Hän tiesi, että Se oli oikeassa. Hän nosti kätensä ylös painaakseen sen Sen kättä vasten, ja yllättyi, kun Se nosti myös kätensä. Kylmä pinta tuntui oudolta iholla, joka oli tottunut tuntemaan oikean läheisyyden ja lämpimän veren, joka sykki toisen maallisen muodon kalvon alla ollen fyysinen komplementti ensimmäiselle. Tämä tilanne ei voi pysyä tällaisena loputtomiin, Hän ajatteli, ja ajatus siitä, että sen ehkä täytyi, sai hänet surullisemmaksi kuin Sen juuri sanelema totuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Go on... I dare you.