Saateteksti: Koitin rakennetta, mutta ei enää lähde. Viimeisen säkeistön korjaan varmaan oikeaoppiseen muotoon jonain päivänä, ellei muodon rikkominen tule sitä ennen taas muotiin.
--
Hautaat pääsi kauniin
syliini kultaiseen.
Mielikuva
kielen päällä
ajatusta hapuilee:
Hetki hiljaa soljuu,
ohitsemme kulkee.
Tuulenvire
puiden latvat
hyväilyynsä sulkee.
Oisitpa siinä vierelläin
kun kevät jälleen saa.
Istuisimme
rauhaisasti
aivan kahdestaan.
torstai 28. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
In a Time Scale of Seconds
Saateteksti: Jäin riimilooppiin, joten paskansin taas noin kolme eri luonnosta, jotka toivon mukaan saan nekin joskus valmiiksi. Vieläkään en saanut sanottua sitä, mitä yritin, mutta minusta riimit on hauskoja. Jokin tässä myös tökkii, mutta hiominen homojen hommaa.
--
Posture's imposition
gets a different definition
without intermission
changing composition
in a time's fraction
flawless transformation,
life's incarnation
in carnation.
Perfection of the form of elation.
--
Posture's imposition
gets a different definition
without intermission
changing composition
in a time's fraction
flawless transformation,
life's incarnation
in carnation.
Perfection of the form of elation.
torstai 21. helmikuuta 2013
Tilataiteellinen olotila: Tilannekuvaus 4
Saateteksti: Jotenkin tämäkin tuntuu näin muutamien kuukausien pyörittelyn jälkeen vain... huonolta. Mutta jollakin kai tämäkin tilannemuutos on avattava.
Jos joku tätä lukee, niin voisi muuten olla nyt paikallaan kysyä hieman tästä otsikointiperiaatteesta. Teoriassa voisin alkaa otsikoida luvut myös lukujen nimillä enkä täysin mielivaltaisesti määräämälläni tekstilajikuvauksella sen sijaan, että luvun nimi näkyisi vain tunnisteissa. Onko tämä hauskempaa kuin se? Onko sillä mitään väliä? Onko tässä mitään järkeä? Ketä te oikein olette?
--
Se heräsi. Se tunsi raajansa sängyn peitteitä vasten. Se liikutti käsiään ja jalkojaan, käänteli päätään ja mietti, miksi maailma tuntui tänään jotenkin erilaiselta. Kun Sen uninen mieli vihdoin ymmärsi, mistä tunne oli tuttu, Se ei voinut estää virnistystä leviämästä kasvoilleen. Pikimmiten Se nousi ylös ja puki päälleen. Hän säilytti kaapissaan vieläkin Sen makuun sopivia vaatteita. Kuinka ystävällistä.
Se istahti fyysiseen nojatuoliin. Nojatuoli ei teknisesti ottaen tuntunut sen aidommalta kuin mihin Se oli tottunut, mutta ajatuksen tasolla Se sai huomattavaa tyydytystä sen todellisuudesta. Se kohenteli asentoaan suurieleisesti ja huokaisi lopulta pitkään ja tyytyväisesti.
Hetken vain nautittuaan olemisen sietämättömästä keveydestä Se käänsi katseensa kirjahyllyyn ja otti käteensä violettikantisen teoksen. Iain M. Postsin Fear of Chairs. Hän oli lukenut sen useita kertoja, jopa kyllästymiseen asti. Se selasi sitä kuitenkin hetken ennen kuin asetti kirjan takaisin paikalleen. Tänään on viskipäivä, ajatteli Se, nousi, kähvelsi Hänen pankkikortin lompakosta ja poistui asunnosta jäämättä ajattelemaan ovenkahvan materiaalia.
Jos joku tätä lukee, niin voisi muuten olla nyt paikallaan kysyä hieman tästä otsikointiperiaatteesta. Teoriassa voisin alkaa otsikoida luvut myös lukujen nimillä enkä täysin mielivaltaisesti määräämälläni tekstilajikuvauksella sen sijaan, että luvun nimi näkyisi vain tunnisteissa. Onko tämä hauskempaa kuin se? Onko sillä mitään väliä? Onko tässä mitään järkeä? Ketä te oikein olette?
--
Se heräsi. Se tunsi raajansa sängyn peitteitä vasten. Se liikutti käsiään ja jalkojaan, käänteli päätään ja mietti, miksi maailma tuntui tänään jotenkin erilaiselta. Kun Sen uninen mieli vihdoin ymmärsi, mistä tunne oli tuttu, Se ei voinut estää virnistystä leviämästä kasvoilleen. Pikimmiten Se nousi ylös ja puki päälleen. Hän säilytti kaapissaan vieläkin Sen makuun sopivia vaatteita. Kuinka ystävällistä.
Se istahti fyysiseen nojatuoliin. Nojatuoli ei teknisesti ottaen tuntunut sen aidommalta kuin mihin Se oli tottunut, mutta ajatuksen tasolla Se sai huomattavaa tyydytystä sen todellisuudesta. Se kohenteli asentoaan suurieleisesti ja huokaisi lopulta pitkään ja tyytyväisesti.
Hetken vain nautittuaan olemisen sietämättömästä keveydestä Se käänsi katseensa kirjahyllyyn ja otti käteensä violettikantisen teoksen. Iain M. Postsin Fear of Chairs. Hän oli lukenut sen useita kertoja, jopa kyllästymiseen asti. Se selasi sitä kuitenkin hetken ennen kuin asetti kirjan takaisin paikalleen. Tänään on viskipäivä, ajatteli Se, nousi, kähvelsi Hänen pankkikortin lompakosta ja poistui asunnosta jäämättä ajattelemaan ovenkahvan materiaalia.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Tilataiteellinen olotila: Tilannekuvaus 3
Saateteksti: Noniin, nyt pitäisi alkaa jotain tapahtuakin. Ja valmiit kappaleet sen kun hupenevat, joskin tätä tahtia saan nuo seitsemän seuraavaa postattua ehkä vuoteen 2015 mennessä. Tosin kahden seuraavan jälkeen pitäisi vielä jostain joku täytekappale nykäistä. (To those who are privy: kirjoitin tämän aikanaan ensimmäisen ajan päätyttyä.)
--
Metaforan käsi irtautui Hänen kätensä ympäriltä. Metaforan keho irrottautui Hänen ympäriltään. Hän katseli, kuinka ohut silhuetti muuttui valoa vasten mustaksi, etääntyi ja lopulta katosi kokonaan johonkin kaupungin syliin. Aurinko paistoi kerrostalojen välistä matalalta kiiveten koko ajan korkeammalle niin kovin varmana itsestään ja siitä, että tänäänkin olisi uusi päivä. Oranssi valo sokaisi Hänet hetkeksi ikkunan heijastaessa säteitä Hänen silmiinsä.
Hän laski pitelemänsä peilin käsistään ja kietoi sormensa toistensa ympärille yrittäen uudelleen luoda sen, kuinka Metaforan sormet olivat kerran kietoutuneet Hänen sormiensa ympärille. Yang ja yang. Tai yin ja yin.
Hyytävä tuuli kulki talojen välistä saaden Hänet palelemaan. Hän nousi ja käveli auringon valossa, kunnes oli jälleen yö. Hän käveli myös yön läpi, kunnes oli aamu, ja aamun ja päivän ja illan ja yön läpi käveltyään Hän vihdoin oli kotonaan, kaatui sänkyyn ja vajosi väsyneeseen uneen.
--
Metaforan käsi irtautui Hänen kätensä ympäriltä. Metaforan keho irrottautui Hänen ympäriltään. Hän katseli, kuinka ohut silhuetti muuttui valoa vasten mustaksi, etääntyi ja lopulta katosi kokonaan johonkin kaupungin syliin. Aurinko paistoi kerrostalojen välistä matalalta kiiveten koko ajan korkeammalle niin kovin varmana itsestään ja siitä, että tänäänkin olisi uusi päivä. Oranssi valo sokaisi Hänet hetkeksi ikkunan heijastaessa säteitä Hänen silmiinsä.
Hän laski pitelemänsä peilin käsistään ja kietoi sormensa toistensa ympärille yrittäen uudelleen luoda sen, kuinka Metaforan sormet olivat kerran kietoutuneet Hänen sormiensa ympärille. Yang ja yang. Tai yin ja yin.
Hyytävä tuuli kulki talojen välistä saaden Hänet palelemaan. Hän nousi ja käveli auringon valossa, kunnes oli jälleen yö. Hän käveli myös yön läpi, kunnes oli aamu, ja aamun ja päivän ja illan ja yön läpi käveltyään Hän vihdoin oli kotonaan, kaatui sänkyyn ja vajosi väsyneeseen uneen.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Tilataiteellinen olotila: Dialogi 8
Saateteksti: Mä en osaa tänään kirjoittaa saatetekstiä. Mut tää oli alun perin ensimmäinen kappale lukua Jaakobin paini.
--
Vanha valtakunta oli sortunut jo vuosisatoja sitten. Jonkin ajanlaskun mukaan se sortuisi vasta muutaman vuoden kuluttua.
- Lineaarinen aika on yliarvostettua.
- Tiedätkö, on välillä vähän häiritsevää, että kommentoit ajatuksiani ennen kuin sanon ne ääneen.
- Tiedätkö, on koko ajan vähän häiritsevää kuulla jonkun toisen ajatukset.
- Tiedätkö, sä olet aivan hirvittävä marttyyri. Lakkaa kiemurtelemasta itsesäälissäsi. Ennen et ollut yhtään noin kyyninen.
- Ennen en ollut elänyt viittätoista elämää ilman, että täytyi koko ajan kuulla joka ikinen päähänpistosi! Tiedätkö, mielesi ei ole yhtään niin jännä ja kiinnostava kuin miltä saat sen jostain syystä kuulostamaan niille, jotka kuulevat sen artikulaatiofiltterin tai tekstinkäsittelyohjelman läpi! Viimeisten sanojen kohdalla Sen ääni kasvoi miltei huudoksi ja Hän kuuli, kuinka Se paiskasi jotain seinään. Hän katsoi vaistomaisesti taakseen. Tietenkin kaikki oli kohdallaan.
- Susta on tullut niin katkera.
- Kenenhän syytä se on?
Hän sulki suunsa. Kiistämätön fakta jälleen.
- Tiedät varmaan ettei tuo puhumisen lopettaminen auttanut mitään.
- Tiedän. Ei siihenkään ole mitenkään helppo tottua.
--
Vanha valtakunta oli sortunut jo vuosisatoja sitten. Jonkin ajanlaskun mukaan se sortuisi vasta muutaman vuoden kuluttua.
- Lineaarinen aika on yliarvostettua.
- Tiedätkö, on välillä vähän häiritsevää, että kommentoit ajatuksiani ennen kuin sanon ne ääneen.
- Tiedätkö, on koko ajan vähän häiritsevää kuulla jonkun toisen ajatukset.
- Tiedätkö, sä olet aivan hirvittävä marttyyri. Lakkaa kiemurtelemasta itsesäälissäsi. Ennen et ollut yhtään noin kyyninen.
- Ennen en ollut elänyt viittätoista elämää ilman, että täytyi koko ajan kuulla joka ikinen päähänpistosi! Tiedätkö, mielesi ei ole yhtään niin jännä ja kiinnostava kuin miltä saat sen jostain syystä kuulostamaan niille, jotka kuulevat sen artikulaatiofiltterin tai tekstinkäsittelyohjelman läpi! Viimeisten sanojen kohdalla Sen ääni kasvoi miltei huudoksi ja Hän kuuli, kuinka Se paiskasi jotain seinään. Hän katsoi vaistomaisesti taakseen. Tietenkin kaikki oli kohdallaan.
- Susta on tullut niin katkera.
- Kenenhän syytä se on?
Hän sulki suunsa. Kiistämätön fakta jälleen.
- Tiedät varmaan ettei tuo puhumisen lopettaminen auttanut mitään.
- Tiedän. Ei siihenkään ole mitenkään helppo tottua.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Tilataiteellinen olotila: Dialogi 7
Saateteksti: Tämä on tähän mennessä postatuista kappaleista ehdottomasti heikoin. Itse dialogissa ilmenee lisäksi plot hole, tai lievä inkonsistenssi, mutta en jotenkin saa tätä kirjoitettua uudestaan mitenkään... muuten. Olen myös aika varma, että tein ainakin yhden pilkkuvirheen. Sikäli mikäli joku muuten on tätä seurannut, on varmaan myös huomannut, että tämä jakautuu lukuihin. Tästä kappaleesta alkaa seitsemäs luku nimeltä "Jaakobin paini". Luvun nimen voi tarkistaa tunnisteista. Just sayin'. Joskus ideoin, että olisin laittanut luvun nimikin otsikkoon, mutta otsikosta olisi tullut niin pitkä ja olin jo aloittanut lukujen kuvailun niiden ns. sisällöllisen, joskin täysin mielivaltaisesti määräytyneen ryhmittelyn perusteella.
--
- Mitä mä teen sun kanssasi?
- Et mitään.
- Mutta ihmiset...
- Anna ihmisten olla.
- Miksi?
- Ei ne halua tietää tästä.
- Miten voit olla niin varma?
- Tämä maailma on rakennettu eri tavalla. Niiden maailma on rakennettu eri tavalla. Tämän maailman henkilöt saavat nimensä käsitteiden mukaan, mutta vaikka käsitteet ovat joskus tulkinnanvaraisia, niiden takana on aina vain yksi asia. Yksi. Kokonainen. Yksittäinen representaatio, joka ei salli pirstoutumista. Tämä maailma ei tule koskaan ymmärtämään mitä sä olet, tai mitä me olemme.
Hän tiesi, että Se oli oikeassa. Hän nosti kätensä ylös painaakseen sen Sen kättä vasten, ja yllättyi, kun Se nosti myös kätensä. Kylmä pinta tuntui oudolta iholla, joka oli tottunut tuntemaan oikean läheisyyden ja lämpimän veren, joka sykki toisen maallisen muodon kalvon alla ollen fyysinen komplementti ensimmäiselle. Tämä tilanne ei voi pysyä tällaisena loputtomiin, Hän ajatteli, ja ajatus siitä, että sen ehkä täytyi, sai hänet surullisemmaksi kuin Sen juuri sanelema totuus.
--
- Mitä mä teen sun kanssasi?
- Et mitään.
- Mutta ihmiset...
- Anna ihmisten olla.
- Miksi?
- Ei ne halua tietää tästä.
- Miten voit olla niin varma?
- Tämä maailma on rakennettu eri tavalla. Niiden maailma on rakennettu eri tavalla. Tämän maailman henkilöt saavat nimensä käsitteiden mukaan, mutta vaikka käsitteet ovat joskus tulkinnanvaraisia, niiden takana on aina vain yksi asia. Yksi. Kokonainen. Yksittäinen representaatio, joka ei salli pirstoutumista. Tämä maailma ei tule koskaan ymmärtämään mitä sä olet, tai mitä me olemme.
Hän tiesi, että Se oli oikeassa. Hän nosti kätensä ylös painaakseen sen Sen kättä vasten, ja yllättyi, kun Se nosti myös kätensä. Kylmä pinta tuntui oudolta iholla, joka oli tottunut tuntemaan oikean läheisyyden ja lämpimän veren, joka sykki toisen maallisen muodon kalvon alla ollen fyysinen komplementti ensimmäiselle. Tämä tilanne ei voi pysyä tällaisena loputtomiin, Hän ajatteli, ja ajatus siitä, että sen ehkä täytyi, sai hänet surullisemmaksi kuin Sen juuri sanelema totuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)