lauantai 27. huhtikuuta 2013

M. E. T. A.

Saateteksti: Tämä olisi huomattavasti parempi runo, jos ne runot joista tässä puhutaan olisivat vähemmän myötähäpeää herättäviä. Lupaan yrittää jatkossa enemmän.

Arvelin, että olisi pitänyt laittaa pilkku toisiksi viimeisen säkeen perään, mutta päätin sitä vastaan.

--

Juhlistan sinua sanoillani.
Kaadan päällesi kielikuvia
ja sinä imet ne itseesi,
loistat huomiossa,
muuttuen ylpeämmäksi
kuin pieni jumala.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Silkkaa sosiaalimediahuorausta

Saateteksti: Olen unohtanut että harrastan kirjoittamista. Rankaisen itseäni postaamalla jotain, minkä kirjoittamiseen meni kaksi minuuttia ja jonka tein äsken. Huoh.

--

Kasvosi ovat pienet,
niiden alareunassa
on vihreä laatikko.
Keskusteluikoni
Facebookissa. Tuijotan,
kuin toivoen jostakin
ilmenevän jonkin syyn
klikata sitä.
Tuijottaisitpa sinä
omaani samoin.