Tilataiteellinen olotila: Dialogi 9

Saateteksti: Uhallakin postaan seuraavankin osan tätä lukua, vaikka siitä puuttuu vielä yksi kappale enkä tiedä tulisiko tämä sitä ennen vai sen jälkeen tai onko sillä jotain merkitystä. Mutta ei tämä nyt ikuisesti voi junnata tässä. Sitä paitsi ei kai sitä missään ole sanottu, että joka luvussa pitäisi olla vähintään kolme kappaletta. Antakaa minulle inspiraatio kolmanteen kuvaukseen luovutusvoittamisesta niin piirrän teille kuvan.

--

Pedon pää makasi Sen reidellä. Syksyinen tuuli oli vielä lämmin, muttei enää ruokkinut illuusiota loputtomasti jatkuvasta kesästä. Ruskeat lehdet kahisivat puissa ja maassa, pimeä taivas oli luultavasti pilvien peitossa. Vastarannan valot eivät vetäneet vertoja kaukaisuudessaan tähdille, mutta eiväthän tähdetkään koskaan vetäneet vertoja keinovalojen kirkkaudelle.
    Sen jalkoja ja käsiä repi. Tämän maailman lait eivät sallineet massan spontaania materialisoitumista, vaikka uudelleenryhmittyminen ei näyttänytkään olleen suoranaisesti ongelma. Parissa viikossa kivut loppuisivat, mutta Se ei osannut eikä halunnut kuvitella, miltä Hänestä tuntuisi, kun Hän taas heräisi, tai millainen se metamorfoosi olisi. Ei olisi Sen asia.
    Petoa tuuli näytti hyytävän.
- Paleleeko?
- Vähän.
- Kova homma.
- Sä et ole yhtään sen epäkohteliaampi kuin Hän.
- Ai Hänkö on epäkohtelias?
- Ajoittain.
- Vaikea kuvitella. Itsekäs ja lapsellinen se kyllä on aina joskus.
- Olethan sä varmaan sen kuullut.
- Kohteliaisuudesta yritän olla kuuntelematta ihan joka keskustelua.
- Jalo mies.
- Lähinnä epäkiinnostunut mies.
- Missä se muuten on?
- En tiedä. Otan tämän lomana. Ota viskiä.
- Kylmä mies, Peto sanoi ja otti huikan.
- Itse olet, Se sanoi miltei hellästi, viitaten Pedon ruumiinlämpötilaan, ja huikkasi myös pullosta ennen kuin sulki korkin.

Tilataiteellinen olotila: Tilannekuvaus 4

Saateteksti: Jotenkin tämäkin tuntuu näin muutamien kuukausien pyörittelyn jälkeen vain... huonolta. Mutta jollakin kai tämäkin tilannemuutos on avattava.

Jos joku tätä lukee, niin voisi muuten olla nyt paikallaan kysyä hieman tästä otsikointiperiaatteesta. Teoriassa voisin alkaa otsikoida luvut myös lukujen nimillä enkä täysin mielivaltaisesti määräämälläni tekstilajikuvauksella sen sijaan, että luvun nimi näkyisi vain tunnisteissa. Onko tämä hauskempaa kuin se? Onko sillä mitään väliä? Onko tässä mitään järkeä? Ketä te oikein olette?

--

Se heräsi. Se tunsi raajansa sängyn peitteitä vasten. Se liikutti käsiään ja jalkojaan, käänteli päätään ja mietti, miksi maailma tuntui tänään jotenkin erilaiselta. Kun Sen uninen mieli vihdoin ymmärsi, mistä tunne oli tuttu, Se ei voinut estää virnistystä leviämästä kasvoilleen. Pikimmiten Se nousi ylös ja puki päälleen. Hän säilytti kaapissaan vieläkin Sen makuun sopivia vaatteita. Kuinka ystävällistä.
    Se istahti fyysiseen nojatuoliin. Nojatuoli ei teknisesti ottaen tuntunut sen aidommalta kuin mihin Se oli tottunut, mutta ajatuksen tasolla Se sai huomattavaa tyydytystä sen todellisuudesta. Se kohenteli asentoaan suurieleisesti ja huokaisi lopulta pitkään ja tyytyväisesti.
    Hetken vain nautittuaan olemisen sietämättömästä keveydestä Se käänsi katseensa kirjahyllyyn ja otti käteensä violettikantisen teoksen. Iain M. Postsin Fear of Chairs. Hän oli lukenut sen useita kertoja, jopa kyllästymiseen asti. Se selasi sitä kuitenkin hetken ennen kuin asetti kirjan takaisin paikalleen. Tänään on viskipäivä, ajatteli Se, nousi, kähvelsi Hänen pankkikortin lompakosta ja poistui asunnosta jäämättä ajattelemaan ovenkahvan materiaalia.