Saateteksti: Otsikko tällä kertaa huonoa italiaa. Viikkojen sotkemisen jälkeen lienee viimein aika julkaista pari näistä siedettävimmistä. Objektiivisuuteni kuoli.
--
Kiedottuna ihoa myöten yö ylleni,
hopealla koristellut käteni
purppuraiset samettinauhat sitoen ne yhteen.
Kapuloitu suuni omaehtoisesti metaforilla,
vastakkaisesti vaatetettu kehoni
ei pääse pakoon mielensä kvalioiden sisälle.
Dissosiaation lasiset seinät nyrkkejäni vasten,
jamais vun valossa näyttäytyy ympäristöni,
sokaistun ja heittäytyy varjo keskelle.
maanantai 3. joulukuuta 2012
torstai 29. marraskuuta 2012
Mulkkujen kuningas
Saateteksti: Viistoista minuuttia Paintilla.
--
Pitäisi olla luova.
Pitäisi, että voisin näyttää niille
muille luoville,
että minäkin pystyn johonkin!
Oma narsistinen rakkauteni
ei riitä enää taiteeni egolle,
vaan ulkoinen palvonta, ah,
se se vasta olisi jotain!
"Kumartakaa!
Olen teidän kuninkaanne!
Odotatte sanojani
kuin taivaalta putoavaa mannaa!
Vain minä kykenen ilmaisemaan,
mitä te haluatte tuntea sisällänne!"
Suuruudenhullun päiväunen kaiku haipuu.
Pitäisi olla luova.
Piirtelen sen sijaan peniksiä.
Olen Jumala.
Jokaisen teokseni luon
omaksi kuvakseni,
ja olenhan karsea mulkku.
--
Pitäisi olla luova.
Pitäisi, että voisin näyttää niille
muille luoville,
että minäkin pystyn johonkin!
Oma narsistinen rakkauteni
ei riitä enää taiteeni egolle,
vaan ulkoinen palvonta, ah,
se se vasta olisi jotain!
"Kumartakaa!
Olen teidän kuninkaanne!
Odotatte sanojani
kuin taivaalta putoavaa mannaa!
Vain minä kykenen ilmaisemaan,
mitä te haluatte tuntea sisällänne!"
Suuruudenhullun päiväunen kaiku haipuu.
Pitäisi olla luova.
Piirtelen sen sijaan peniksiä.
Olen Jumala.
Jokaisen teokseni luon
omaksi kuvakseni,
ja olenhan karsea mulkku.
maanantai 5. marraskuuta 2012
A Teen Gothic Love Letter
Saateteksti: Olen alkanut antaa runoilleni itsedissaavia otsikoita, mutta tämä kyllä nyt ansaitsee sen, koska käytetty muun muassa sanoja "disease" ja "darkness". Mut joskus täytyy leikkiä mitalla, ja oon sitä paitsi istunut tämän päällä viikkotolkulla ennen kuin tänään päätin että vitut ja tein valmiiksi. Pee äs, joskus runotkin on ihan vaan fiktiota eivätkä välttämättä ihan suoria reflektioita kirjoitushetken tunne-elämästäni (elikkä en osannut kommunikoida mitallisessa runossa mitä halusin), vaikka onkin aika teiniangstinen olo ollutkin tässä hetken (mikä varmaan reflektoituu aika hyvin siinä, ettei osaa kommunikoida mitallisessa runossa, mitä haluaisi. Metaaaaa, määään).
--
I glanced at your darkness
and found it appealing
and thought of it as my home.
I glanced at your darkness
and found it revealing
something about my own.
You saw my reflection
and found it appalling
and fought it like a disease.
You saw my reflection
and found it recalling
something about your own.
--
I glanced at your darkness
and found it appealing
and thought of it as my home.
I glanced at your darkness
and found it revealing
something about my own.
You saw my reflection
and found it appalling
and fought it like a disease.
You saw my reflection
and found it recalling
something about your own.
torstai 1. marraskuuta 2012
Addict
Haiku
It took half an hour
to erase a distraction
made for peace of mind,
a medicine, which
when overconcentrated
turned into poison.
Addiction
My red world,
hue turned green.
Vision blurred
for a while
sweet relief
from routine.
My world,
the hue turned back to red.
The distraction loses its novelty,
a structure loses simplicity,
a pressuring need taking over the visual field -
addiction prevails.
Temporary Setback
With distance grew the pressure lesser.
A warm, fuzzy, and familiar feeling
washed over to take its place,
being in all its predictability
sudden, and welcome.
A sight,
still new, even though less so now,
a sudden punch to the liver,
not welcome.
I utter:
"A temporary setback",
as it fades.
Metaphorant
The color of the grass behind my sunset sky eyes feels like pressure that has a corporeal form, black and shiny and bending to give way to everything I try to push against it to make it break, and I marvel in the face of this puzzle, until it bores me to my bone, to my silver bones that are shiny too but will not bend, and which yearn again to face another silver bone so shiny it reflects an image almost perfect in detail, mocking our four dimensions of bone and flesh and blood and skin, and to stand against it thus forming an infinity.
It took half an hour
to erase a distraction
made for peace of mind,
a medicine, which
when overconcentrated
turned into poison.
Addiction
My red world,
hue turned green.
Vision blurred
for a while
sweet relief
from routine.
My world,
the hue turned back to red.
The distraction loses its novelty,
a structure loses simplicity,
a pressuring need taking over the visual field -
addiction prevails.
Temporary Setback
With distance grew the pressure lesser.
A warm, fuzzy, and familiar feeling
washed over to take its place,
being in all its predictability
sudden, and welcome.
A sight,
still new, even though less so now,
a sudden punch to the liver,
not welcome.
I utter:
"A temporary setback",
as it fades.
Metaphorant
The color of the grass behind my sunset sky eyes feels like pressure that has a corporeal form, black and shiny and bending to give way to everything I try to push against it to make it break, and I marvel in the face of this puzzle, until it bores me to my bone, to my silver bones that are shiny too but will not bend, and which yearn again to face another silver bone so shiny it reflects an image almost perfect in detail, mocking our four dimensions of bone and flesh and blood and skin, and to stand against it thus forming an infinity.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Tilataiteellinen olotila: Dialogi 5
Saateteksi: Taas mennyt vähän aikaa. Olen hautonut sitä, miten saisin jutun jujun kulkemaan suuntaan, johon haluan, mutta en onnistu löytämään kunnollista katalystiä. Päätin nyt että tämä menee tähän kohtaan ja sillä sopuli.
--
Metaforan käsi kietoutui Hänen käteensä. Yin ja yang, push and pull, voima ja vastavoima. Sormet koukistuivat toistensa ympärille kiertyen kahdeksi spiraaliksi, pyörteeksi.
- Sä olet aika kokonainen ihminen.
- Ei kukaan ole kokonainen.
- Niin kai. Kokonaisuus implikoisi täydellisyyttä, ainakin vertailujoukon sisällä. Mutta vaatiiko täydellisyys muiden epätäydellisyyttä?
- Ei.
- Voiko jokainen joukon osa siis olla täydellinen?
- Jokaisen joukon osan on pakko olla täydellinen sen joukon osa. Muuten ne eivät olisi sen joukon osia. Voi Jouko-parkoja, niin paljon vaatimuksia...
Hän nauroi. Hän kipristeli sormiaan hieman, ja tunsi, kuinka Metaforan sormet kipristelivät vastaan.
- Mutta kukaanhan ei ole täydellinen. Onko olioilla olemassa ominaisuuksia, jotka eivät sisälly joukkoihin, joihin ne kuuluvat?
- Joukko muodostetaan olioista ominaisuuksien perusteella, ja ominaisuudet ovat joko olemassa tai olematta. Ihmiset ovat aika monimutkaisia olioita ja kuuluvat moneen eri joukkoon.
- Eli jos alkaisin piirtää Venn-diagrammia ihmisistä...
- Saisit piirtää aika kauan.
- Ehkä en sitten ala piirtää.
- Älä nyt heti luovuta.
Hän hymyili. Hän tiesi olevansa enemmän kuin täydellinen. Enemmän kuin kokonainen ihminen. Oli silti mukava tietää kuuluvansa johonkin joukkoon, vaikka Hänen oma yinyanginsa olikin jakautunut vähemmän perinteisesti.
--
Metaforan käsi kietoutui Hänen käteensä. Yin ja yang, push and pull, voima ja vastavoima. Sormet koukistuivat toistensa ympärille kiertyen kahdeksi spiraaliksi, pyörteeksi.
- Sä olet aika kokonainen ihminen.
- Ei kukaan ole kokonainen.
- Niin kai. Kokonaisuus implikoisi täydellisyyttä, ainakin vertailujoukon sisällä. Mutta vaatiiko täydellisyys muiden epätäydellisyyttä?
- Ei.
- Voiko jokainen joukon osa siis olla täydellinen?
- Jokaisen joukon osan on pakko olla täydellinen sen joukon osa. Muuten ne eivät olisi sen joukon osia. Voi Jouko-parkoja, niin paljon vaatimuksia...
Hän nauroi. Hän kipristeli sormiaan hieman, ja tunsi, kuinka Metaforan sormet kipristelivät vastaan.
- Mutta kukaanhan ei ole täydellinen. Onko olioilla olemassa ominaisuuksia, jotka eivät sisälly joukkoihin, joihin ne kuuluvat?
- Joukko muodostetaan olioista ominaisuuksien perusteella, ja ominaisuudet ovat joko olemassa tai olematta. Ihmiset ovat aika monimutkaisia olioita ja kuuluvat moneen eri joukkoon.
- Eli jos alkaisin piirtää Venn-diagrammia ihmisistä...
- Saisit piirtää aika kauan.
- Ehkä en sitten ala piirtää.
- Älä nyt heti luovuta.
Hän hymyili. Hän tiesi olevansa enemmän kuin täydellinen. Enemmän kuin kokonainen ihminen. Oli silti mukava tietää kuuluvansa johonkin joukkoon, vaikka Hänen oma yinyanginsa olikin jakautunut vähemmän perinteisesti.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Tilataiteellinen olotila: Tilannekuvaus 1
Saateteksi: Tuntuu kummalliselta postata silloin, kun ei aktiivisesti kirjoita lisää. Tämäkin on kirjoitettu varmaan kuukausi sitten. Vielä on pari postaamatonta pätkää, mutta tahti ei tule varmaan aivan kohtsillään paranemaan. En ole itse asiassa aivan tyytyväinen tähän, mutta luonnosasteellahan näin pitkä tarina on muutenkin siinä vaiheessa, kun sitä ensimmäistä kertaa kirjoittaa. Hops, sano mummo lumessa! Plus, taas voi bongata fanserviceä ja subtleja viittauksia erääseen Internet-alakulttuuriin.
--
Keskipäivän hetki vaati Häntä ja Viikinkiä löytämään itsensä ravintoa tarjoilevasta liikkeestä. Aamupäivän näännyttävä vaikutus sai heidät valitsemaan lähimmän grillikioskin, jossa oli jopa pari asiakaspaikkaa. Lounasajasta huolimatta paikka oli epäilyttävän tyhjä. Burgerit löysivät kuitenkin pöytään standardit täyttävällä nopeudella, minkä Hän epäili olevan tarkoitus tuudittaa heidät valheelliseen turvallisuuden tunteeseen ruoan laadun suhteen.
- Mä näin susta unta yhtenä yönä.
- Ai jaa.
- Niin.
- Mutta ethän sä näe unta oikeista ihmisistä?
- Sitä mäkin sulle siinä sanoin!
Viikinki vilkaisi pureskelemaansa burgeria. Hän arvioi hänen ilmeensä epäileväksi. Itse Hän ei uskaltanut katsoa alas syödessään.
- Haluatko puhua siitä?
- Enpä oikeastaan.
- No etpä varmaan. Sä haluat aina puhua kaikesta.
- Enkä halua.
- Haluatpas.
- No okei, niin haluan. Mutta sun vastaus kaikkeen on aina sama.
- On vai?
- "Puhu sille!"
- Se on hyvä neuvo.
- Niin on, en mä sillä. Mutta se on helvetin outoa, siis nähdä unta ihmisistä. Tuntuu, kuin joku vieras olisi muuttanut päähäni asumaan, enkä voisi enää koskaan olla varma siitä, milloin olen oikeasti yksin. Tuntuu, kuin se joku vieras voisi vain tarkkailla kaikkea, mitä teen, ilman, että voin vaikuttaa siihen, mitä kaikkea se näkee.
- Höhö, Se sanoi.
- Hiljaa, Hän sanoi.
- Mitä? Viikinki kysyi.
- Ei mitään, Hän vastasi.
- Okei. Mutta ei unien näkeminen ihmisistä tarkoita, että ne olisivat fyysisesti pääsi sisällä.
- Niinhän sinä sanot!
- Ne on vain projektioita, mahdollisesti täysin satunnaista aivoaktivaatiota, jonka herättyäsi vain tulkitset tietyllä tavalla. Ja mikäli unet onkin jotenkin symbolisia, ei ne hahmot niissä voi tehdä mitään, mitä sinä et osaisi kuvitella.
Pienen, hieman tuskallisen näköisen pureskelutauon jälkeen Viikinki jatkoi.
- Mikset sä näe unta oikeista ihmisistä?
- Mua ei ole rakennettu niin. Tai no. Näemmä nyt on.
Viikinki tuijotti nyt intensiivisesti burgeria, jonka oli jo miltei kokonaan syönyt.
- Jos katsoo liian kauan burgeriin, burger katsoo takaisin.
- Mahdollista, Viikinki sanoi, ja söi yhtenä suupala loput. - Ainakin tällä hygieniatasolla.
- Älä puhu ruoka suussa.
- Uliuli.
He pyyhkivät kätensä ja jättivät taakseen ruokaravintolan, joka antoi aivan uusia merkityksiä sekä termille "ruoka" että "ravintola".
--
Keskipäivän hetki vaati Häntä ja Viikinkiä löytämään itsensä ravintoa tarjoilevasta liikkeestä. Aamupäivän näännyttävä vaikutus sai heidät valitsemaan lähimmän grillikioskin, jossa oli jopa pari asiakaspaikkaa. Lounasajasta huolimatta paikka oli epäilyttävän tyhjä. Burgerit löysivät kuitenkin pöytään standardit täyttävällä nopeudella, minkä Hän epäili olevan tarkoitus tuudittaa heidät valheelliseen turvallisuuden tunteeseen ruoan laadun suhteen.
- Mä näin susta unta yhtenä yönä.
- Ai jaa.
- Niin.
- Mutta ethän sä näe unta oikeista ihmisistä?
- Sitä mäkin sulle siinä sanoin!
Viikinki vilkaisi pureskelemaansa burgeria. Hän arvioi hänen ilmeensä epäileväksi. Itse Hän ei uskaltanut katsoa alas syödessään.
- Haluatko puhua siitä?
- Enpä oikeastaan.
- No etpä varmaan. Sä haluat aina puhua kaikesta.
- Enkä halua.
- Haluatpas.
- No okei, niin haluan. Mutta sun vastaus kaikkeen on aina sama.
- On vai?
- "Puhu sille!"
- Se on hyvä neuvo.
- Niin on, en mä sillä. Mutta se on helvetin outoa, siis nähdä unta ihmisistä. Tuntuu, kuin joku vieras olisi muuttanut päähäni asumaan, enkä voisi enää koskaan olla varma siitä, milloin olen oikeasti yksin. Tuntuu, kuin se joku vieras voisi vain tarkkailla kaikkea, mitä teen, ilman, että voin vaikuttaa siihen, mitä kaikkea se näkee.
- Höhö, Se sanoi.
- Hiljaa, Hän sanoi.
- Mitä? Viikinki kysyi.
- Ei mitään, Hän vastasi.
- Okei. Mutta ei unien näkeminen ihmisistä tarkoita, että ne olisivat fyysisesti pääsi sisällä.
- Niinhän sinä sanot!
- Ne on vain projektioita, mahdollisesti täysin satunnaista aivoaktivaatiota, jonka herättyäsi vain tulkitset tietyllä tavalla. Ja mikäli unet onkin jotenkin symbolisia, ei ne hahmot niissä voi tehdä mitään, mitä sinä et osaisi kuvitella.
Pienen, hieman tuskallisen näköisen pureskelutauon jälkeen Viikinki jatkoi.
- Mikset sä näe unta oikeista ihmisistä?
- Mua ei ole rakennettu niin. Tai no. Näemmä nyt on.
Viikinki tuijotti nyt intensiivisesti burgeria, jonka oli jo miltei kokonaan syönyt.
- Jos katsoo liian kauan burgeriin, burger katsoo takaisin.
- Mahdollista, Viikinki sanoi, ja söi yhtenä suupala loput. - Ainakin tällä hygieniatasolla.
- Älä puhu ruoka suussa.
- Uliuli.
He pyyhkivät kätensä ja jättivät taakseen ruokaravintolan, joka antoi aivan uusia merkityksiä sekä termille "ruoka" että "ravintola".
lauantai 1. syyskuuta 2012
Tilataiteellinen olotila: Reflektio 3
Saateteksti: Onneksi tätä on varastossa valmiina, koska en tiedä milloin saan taas kirjoittamisesta kiinni kunnolla. Tässä turha täyteteksi, olkaa hyvät.
--
Hän oli muistellut aikaa muutaman viikon takaa, kun Hän oli kuumien öiden ja kuumeisten ajatusten jälkeen viimein ottanut askeleensa. Hänen olisi pitänyt ottaa myös jokin nimi, mutta pohdittuaan sitä hieman Hän oli ymmärtänyt, ettei Hän enää halunnut. Nimet olivat turhia. Ne olivat symboleita sisällölle, eivätkä aina edes kovin hyviä sellaisia.
Tätä pohtien Hän oli seissyt ovella pitkään. Kahva kiilteli. Mitähän materiaalia se oli? Hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, mitä eroa oli kromatuilla auton vanteilla ja ovenkahvoilla, ja silloin se asia oli tuntunut kovin tärkeältä. Palattuaan takaisin olohuoneeseen ja nopeasti Googletettuaan opittuaan, että ovenkahvat voivat olla esimerkiksi messinkisiä, kromattuja tai niklattuja, Hän oli viimein pakottanut itsensä takaisin ovelle. Hän oli vetänyt syvään henkeä ja avannut sen.
- Hei, maailma.
Hän oli astunut ulos kirkkaaseen paisteeseen, tirkistellyt aurinkoa varovasti hymyillen. Eihän se niin paha ollut. Tulisikohan tästä elämästä seikkailu, Hän oli vielä ajatellut.
--
Hän oli muistellut aikaa muutaman viikon takaa, kun Hän oli kuumien öiden ja kuumeisten ajatusten jälkeen viimein ottanut askeleensa. Hänen olisi pitänyt ottaa myös jokin nimi, mutta pohdittuaan sitä hieman Hän oli ymmärtänyt, ettei Hän enää halunnut. Nimet olivat turhia. Ne olivat symboleita sisällölle, eivätkä aina edes kovin hyviä sellaisia.
Tätä pohtien Hän oli seissyt ovella pitkään. Kahva kiilteli. Mitähän materiaalia se oli? Hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, mitä eroa oli kromatuilla auton vanteilla ja ovenkahvoilla, ja silloin se asia oli tuntunut kovin tärkeältä. Palattuaan takaisin olohuoneeseen ja nopeasti Googletettuaan opittuaan, että ovenkahvat voivat olla esimerkiksi messinkisiä, kromattuja tai niklattuja, Hän oli viimein pakottanut itsensä takaisin ovelle. Hän oli vetänyt syvään henkeä ja avannut sen.
- Hei, maailma.
Hän oli astunut ulos kirkkaaseen paisteeseen, tirkistellyt aurinkoa varovasti hymyillen. Eihän se niin paha ollut. Tulisikohan tästä elämästä seikkailu, Hän oli vielä ajatellut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)