Tilataiteellinen olotila: Reflektio 1

Saateteksti: Tässä lienee sitten ensimmäisen luvun päättävä kappale. Mukana hatunnosto niille nokkelimmillepokkelimmille, jotka ovat lukeneet erään toisen pitkän kirjoitukseni ja tunnistivat tyylin ja hahmot. Tästä osasta tuli kyllä vähän kökkö, kun en saanut alkuperäistä toistoideaa toimimaan, mutta epäilemättä tämäkin projekti tulee muuttamaan muotoaan sen verran usein, että lopullinen muoto hahmottuu sitten ajan kanssa, kun tiedän tarkemmin mitä kaikkea haluan tässä vaiheessa sanoa.

--

Hän peitti kasvonsa käsillään ja kääntyi peilipöytäänsä kohti.
    - Ihminen ei ole tietoinen eläin. Ainakaan suurimman osan ajasta. Puolitietoisessa tilassa silmät ummessa vaellamme sosiaalisten verkkojen läpi kuvitellen seuraavamme jotain karttaa, kun todellisuudessa vain katsoessamme taaksepäin näemme kuvion, jonka perustelemme itsellemme määrätietoisuudeksi. Silmämme ovat auki vain, kun katsomme taaksemme, ja suljemme ne taas, kun käännymme ympäri.
    Jotenkin tähän oli taas tultu. Hän laski kätensä kasvojensa edestä ja tuijotti Sitä peilistä. Elinikä sitten he olivat olleet erotetut, viimein. Mutta jotenkin tähän oli taas tultu. Oli vuosi 2012, eikä enää voinut sanoa, missä Hän päättyi ja Se alkoi. Ehkä heidän kohtalonsa oli olla ristiriitojen kimera, Hän ajatteli Sen vihreiden silmien katsoessa synkkänä Häneen. Millaista olisi olla vanki jonkun toisen kehossa, Hän ei kyennyt edes kuvittelemaan. Sen sijaan Hän tiesi vallan mainiosti, miten raastavaa oli elää sisällään jotain, mikä ei häneen kuulunut.
    Hän ei muistanut, kuinka tähän oli tultu. Joskus he olivat kulkeneet nimillä, sen jälkeen toisilla nimillä, ja jälleen kolmansilla ja niin edelleen, kunnes Hän ei enää jaksanut muistaa niistä yhtäkään, ja aika muodosti silmukan kiertyen itsensä ympärille ja alkaen alusta, tai siitä mihin se omasta mielestään oli jäänyt ennen status quon särkymistä. Alussa oli vielä ollut prinsessa Lieto, mutta nyt se nimi tuntui typerältä. Alussa oli ollut myös Lundo, ja Se oli yhä Lundo Hänelle.
    Hän ei muistanut, kuinka tähän oli tultu. Mutta Hän muisti sen, kun kipu lakkasi.

Tilataiteellinen olotila: Dialogi 2

Saateteksti: Koska nämä ekat ovat lojuneet ns. pöytälaatikossa jo tovin, postaan nämä pois alta, sitten unohdan koko homman kuukausiksi.

-- 

Hän nousi ylös. Yö oli liian kuuma, liian hiostava, jotta todellinen lepo olisi ollut mahdollista. Useiden tuntien yritykset olivat jättäneet Hänen päänsä siihen tilaan, jossa se ei itse ymmärrä olevansa täysin tolaltaan ja sekaisin. Hän kömpi pienen pöydän eteen ja otti käsiinsä peilin. Takanaan Hän näki Sen heijastuksena nojatuolin syvänteessä.
    -Trollaukset ovat Internetin unia. Kollektiivimieli uneksii valveilla ollessaan tapahtumaketjuja, jotka eivät jälkikäteen tarkasteltuna vaikuta mahdollisilta. Assosiaatiot pomppivat mielettöminä asiasta toiseen, mutta vain kaikkein selkeimmin ajattelevat huomaavat epäkoherentit yksityiskohdat, koskettavat seinää ja katsovat kelloa, laskevat sormiaan. Muut mielet nukkuvat, ja ehkä myöhemmin kyseenalaistavat näkemänsä, kun selkeät ovat sanoneet, että tämä on trolli, tämä on unta. Valheet ovat sosiaalisia unia.
    - Sepä oli syvällistä, sanoi Se pienen tauon jälkeen. Se nosti oikean jalkansa vasemman polvensa päälle ja alkoi taputtaa hitaasti, kasvoillaan kyllästynyt ilme.
- Kiitos kritiikistä. Hän laski peilin alas ja painui takaisin sänkyyn, peiton alle, näkemään valheita.

Tilataiteellinen olotila: Dialogi 1

Saateteksti: Jooh elikkäs uusi pidempi projekti, toivottavasti. Nämä alkaa aina samalla tavalla. Juonta on luultavasti luvassa siinä vaiheessa, kun pääsen johonkin puolivälin tienoille. "Tilataiteellinen olotila" on työnimi, joten jos tätä blogia joku aktiivisemminkin seuraa, älkää kiintykö siihen liikaa. Tosin niinpä oli työnimi PLP:kin...

--

Hän istui suihkun alla poseeraten taiteellisesti.
    - Ihmiset eivät enää lue. Ne katsovat elokuvia, ne kuuntelevat musiikkia, ne eivät lue runoja eivätkä ne lue kirjoja. Ne haluavat, että kokemus pakkosyötetään niille ilman, että niillä on kontrollia lopettaa se, mikäli eivät siitä pidä. Kukaan ei halua ottaa vastuuta. Ne vierittävät vastuun nautinnostaan koneille. Vastuuttomuuden sukupolvi.
- Otatkohan tämän nyt liian raskaasti.
- Enkä ota. Ihmiset ovat aina viihtyneet sitä paremmin, mitä vähemmän niiden on tarvinnut omista asioistaan päättää. Kaikki nautinto on parempaa, jos joku muu kontrolloi sen annostelua. Kun joku hölmö keksii, että haluaa itse aina tehdä kaiken, hän nopeasti kyllästyy, eikä enää saa nautintoa mistään, mutta toiselle kontrollin antaminen ei enää tunnu oikealta vaihtoehdolta. Vastavuoroisuus kuolee. Kenelläkään ei ole kivaa.
- Äsken vielä olit kontrollin pois antamista vastaan.
- Äh. Nämä on hankalia asioita.
    Hän vaihtoi asentoa ja arveli, että mikäli joku voyeuristi olisi asentanut piilokameran Hänen kylpyhuoneeseensa vakoillakseen tätä alastomuutta, kyseinen voyeuristi olisi melko pian lakannut katselemasta. Vainoharhaisena Hän muutti asentonsa synkän pohdiskelevaksi.