Internet-yhteyden ollessa poikki

Saateteksti: Omaelämäkerrallinen pieni novelli turhautumisesta ja selviytymisestä. Ei välttämättä siinä järjestyksessä.

---

Internet-yhteyden ollessa poikki yön hiljaisina tunteina sitä alkaa miettiä, miten se vituttaisi vähemmän.

Kaapeliyhteyteni on temppuillut enemmän tai vähemmän heti sen avaamisesta alkaen. Kuukausien ajan, aina yhteyden mennessä poikki, ravasin turhautuneena ympäri kämppää vähän väliä tarkistaen, olisiko yhteysvalo jo syttynyt palamaan, ja soitellen asiakaspalveluun vikailmoituksia. Kun minulle viimein, eräiden pitkäaikaisten yhteysongelmien alkaessa, kerrottiin, mitä taajuuksia täällä kannattaa yrittää kaapelimodeemiinsa pakottaa, sain viimein käsiini jotain, minkä tekeminen vaikutti siltä, että yritin tehdä asialle jotain. Sen sijaan, että olisin vain apaattisesti, surullisesti, anovasti, ja sitten vihaisesti tuijottanut modeemiani ja huutanut välillä "TOIMI, SAATANA!", saatoin näpytellä muutaman numeron Tuner controlleriin ja katsoa, vaikuttaako se mitään.

On tunnustettu tosiasia, että ahdistavan asian ahdistavuus helpottaa, jos voi kokea tekevänsä sille jotain. Eihän se taajuuden pakottaminen tietenkään mitään auta, jos vika sijaitsee palveluntarjoajan päässä. Mutta se tuntuu siltä, kuin tekisi jotain. Bias on niin vahva, että se helpottaa oloa. Ei tosin kamalan pitkään, mikäli lukujen näpyttely ei auta koskaan. Sitten kun yhteys joskus alkaakin toimia, vaikka sattumalta, numerorunkkaussession jälkeen, vahvistusharha pitää huolen, että tämä luetaan toimivaksi tekniikaksi ongelman korjaamiseen.

Tämä sama pätee ihan kaikkialla ja ihan kaikkeen. Kun pelaat onnenpeliä ja teet jonkin taikauskoisen eleen tai tempun ryydittääksesi onnea toimimaan omaksi eduksesi, universumin sattuman skaaloja kallistumaan sinun suuntaasi, useammin kuin ei se ei toimi. Mutta sitten kun se toimii, hihkut riemusta ja uskot, että uskomuksesi piti paikkansa ja pieni rituaalisi oli se asia, joka sai toivomasi lopputuloksen tapahtumaan.

Edes tietoisuus sattuman luonteesta ja taikauskojen toimimattomuudesta ei auta. Aivokemialliset motivaatio- ja palkitsemismekanismimme ovat niin voimakkaita, dopamiinin ja serotoniinin valta niin vaatteista riisuva, että ainoastaan rangaistusehdollistamisella saa pakotettua pois positiivisen kokemuksen, joka liittyy oman tekemisen ja halutun lopputuloksen syntymisen yhteyteen. Se on arvokas taito; ilman sitä lajimme ei olisi selvinnyt - ja luultavasti ne yksilöt, joilla tuota palkintojärjestelmää ei ole ollut, ovat kuolleet pois luonnonvalinnan myötä.

Ilmiö on universaali, se esiintyy kaikilla ihmisillä. Syyn ja seurauksen korrelaation aiheuttamasta illusorisesta kausaatiosta syntyvä bias, tai harha, on niin voimakas, että sen voi rikkoa ainoastaan todella vahva voima. Ja tänä iltana minä olen löytänyt sen.

Elisa.