maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sisältö

Saateteksti: Tässä on ollut lievä hiatus näemmä taas, kun en ole kirjoittanut. Tämän päällä olen nyt istunut jo jonkin aikaa, koska en ole osannut muuttaa sitä. Olkoot.

--

Olen tulossa mykäksi.
Sanat päästäni katoavat,
hiljalleen yhteydet haipuvat niiden väliltä
jättäen jäljelle vain kuvia, abstraktioita,
mielteitä, vaikea tulkita,
vaikea puhua.

    Ehkä on hyvä olla mykkä.
    Sanojeni kanssa on niin raskasta toisinaan,
    kuulla, kun ne tekevät ihmisille.
    Kuvieni keskellä on rauhaisaa,
    rauhaisaa.

Mutta ennen kuin hiljennyn kokonaan,
tahdon puhua sinulle nämä kuvat,
joiden seassa
kirkas nauha kulkee sitomassa niitä yhteen.
Ennen kuin kieleni sammuu:
minä rakastan sinua.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Péril

Saateteksti: Postasinkin tästä jo Facebookiin, mutta haluaisin leijua vielä vähän lisää. Minua esitettiin tänään ensimmäistä kertaa. Tilaisuus oli Pohjalaisten osakuntien laulajien kevätkonsertti Kesäyön tango ja kappale oli henkilökohtaisen ystäväni Inari Listenmaan sävellys Péril-runooni. Sinänsä minulla on tästä ristiriitaisia tunteita, että Périlin kaikki osat on kirjoitettu parin vuoden tauon jälkeisinä ensituotoksina, enkä ole aivan vakuuttunut niiden originaaliudesta, mutta Inari oli ainakin tehnyt aivan loistavaa jälkeä sävellyksen kanssa. Kiitos!

Niinpä siis postaankin nyt vanhan runon keväältä 2011. Sävelletty tästä on vain kolmas osa ja se esitettiin nimellä Tuntuiko elämä unelta, mutta postaan silti koko paketin.

Lisäksi olen tässä pohtinut hieman tämän blogin nimeä. Tämä syntyi aluksi asiablogin sisarblogiksi, mutta huomattuani, ettei minulla ole mitään asiaa, otin alkuperäisen alas. Nyt olen jonkin aikaa halunnut ottaa uudelleen käyttöön vanhan blogini semiepäoriginaalin nimen, koska se vaikuttaa kunnianhimoisemmalta. Siispä, hyvä lukija, tervetuloa Ääneen.

--

1. Idée

Tuulahdus sammalella on kukkien värinä
Puiston syvä metsä taas vihreä kesällä
Aamun sormus saa valonsa

Ehkä minä valun pois, ehkä sinä et huomaa

2. Aveu

Jokin kuiskii nimeäsi tuuleen.
Jokikin pärskii töyräisiin nauruasi.
Jok'ikinen tähti on silmä,
joka näkee kaiken.

3. Péril

Tuntuiko elämä unelta,
vai enkö saanut kertoa siitä
varastetusta hetkestä,
jolloin ensi kertaa
tuhanteen kysymykseen ei ollut yhtään vastausta.

Tuntuiko uni todelta,
kun hetki valui ensin minuuteiksi,
sitten tunneiksi
eikä ollut kysymystä,
joka olisi vaatinut vastauksen.

torstai 23. toukokuuta 2013

Teatterisi

Saateteksti:  Pääsin yli runojeni itseanalysointivaiheesta. Pulchrae musae meae.

--

Sinun teatteriasi
katselen,
huojuntaasi pitelemieni narujen päissä
ja mietin,
oletko pahansuopa
vai hyväntahtoinen
ja kuinka se vaikuttaa
siihen tanssiin,
jonka käsieni liikehdintä saa aikaan
sätkynukke-sinussa.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

M. E. T. A.

Saateteksti: Tämä olisi huomattavasti parempi runo, jos ne runot joista tässä puhutaan olisivat vähemmän myötähäpeää herättäviä. Lupaan yrittää jatkossa enemmän.

Arvelin, että olisi pitänyt laittaa pilkku toisiksi viimeisen säkeen perään, mutta päätin sitä vastaan.

--

Juhlistan sinua sanoillani.
Kaadan päällesi kielikuvia
ja sinä imet ne itseesi,
loistat huomiossa,
muuttuen ylpeämmäksi
kuin pieni jumala.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Silkkaa sosiaalimediahuorausta

Saateteksti: Olen unohtanut että harrastan kirjoittamista. Rankaisen itseäni postaamalla jotain, minkä kirjoittamiseen meni kaksi minuuttia ja jonka tein äsken. Huoh.

--

Kasvosi ovat pienet,
niiden alareunassa
on vihreä laatikko.
Keskusteluikoni
Facebookissa. Tuijotan,
kuin toivoen jostakin
ilmenevän jonkin syyn
klikata sitä.
Tuijottaisitpa sinä
omaani samoin.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Muusani

Saateteksti: Kävin läpi runotiedostoani vuosilta 2011-2012 poimiakseni sieltä rääppeitä. Löysin tämän melkein julkaisukelpoisen yleispätevän pikku paskan kesältä 2011.

--

Muusani,
uudessa valossa
näin sinut tänään.

Korvaasi
tahdoin kuiskia
suloisia turhuuksia silmistäsi.

Sieluuni
teit pyörteen.

Muusani,
mikään runo
ei ole vertaisesi.

Kasvoillesi
tahdoin piirtää
kartan kohti sisintäni.

Mieleeni
piirsit itsesi.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Exalt the Elegance

Saateteksti: Ah, mutta ehkäpä tykkäänkin omien runojeni analysoinnista saatetekstissä? Mutta se on kuitenkin sitten vain selittelyä. Omasta mielestäni tämä voi päästä jo creepy-spektrille, koska tykkään liioitellusti korostaa yksittäisiä kauniita ajatuksia, mutta your mileage may vary. Yritän lanseerata tällaista uutta suuntausta kuin naiivi yliteatraalisuus, jonka peruspohja on se epärealistinen romanttinen kuva, joka nuorilla runoilijoilla on runoilijoiden traagisesta elämästä ja ajatusmaailmasta.

Otsikossa ei ole järkeä ei kun siis tämä on sitä liibalaabarunoutta nyt. Alkaa iskeä paineet kun on rassannut tätä jo pari viikkoa. Älkää sit kritisoiko kun tää on mun oma keksimä runo jonka kirjotin ku se kuvasti mun sisimpii tunteit! P. S. Mittaa en näemmä osaa vieläkään käyttää. Deal with it.


--

What a strange creature
lies before my eyes!
Elegant in thought,
delicate in form;
seems nearly royal
in this light.

Came out of nowhere,
appearing gentle,
almost seductive,
novel likeness;
my own resemblance
in disguise.

Its architecture
like a cathedral
arching under skies,
now filling my time,
its fiendish patterns
thoughts of mine.

What a strange creature
lies before my eyes!
Takes my breath away
with its light.